Olen haaveillut kaukomaista. Rannoista, lämpöasteista ja elefanteista. Että koti oli hetken puhdas ja siisti ja joku kastelisi kukatkin. Miettinyt uutta ilmettä eteiseen, maalia pianolleni ja vähän joka puolelle. Ehkä vielä joskus. Milloin kaikki on valmista?
Olen kaivannut Jumalaa. Etsinyt Häntä kadunkulmista, kaupungilta, lähimarketista - minä täällä, missä Sinä? Suunnitellut kaiken valmiiksi: pinnasängyn värin, hoitopöydän ja vaatteet, vaikkei meille ole edes tulossa vauvaa. Sehän tässä kipeintä taitaakin tehdä. Laskenut laskettuja aikoja, miettinyt, miten ja milloin kertoisin vanhemmilleni tai ystäville (niille harvoille), jos ihme tapahtuisi todeksi. Musertunut, kun tutkimuksessa sanottiin, että 90%:lla pareista raskaus alkaa vuoden sisään, jos sitä yrittää. Vuoden sisään. Ehkä toisenkin?
Olen halunnut tippua alas. Ja tiputtaa itsestäni ylimääräistä. Kuitenkaan enää osaamatta, kun siitä kerran pyristelin eroon. Elämä. Apua. Olen pohtinut, tuleeko tästä mitään? Vaikka yritän auttaa itseäni ihan oikeasti, samalla tuhoan itseäni, kun en vaan selviä.
90% saa lapsen alulle vuoden yrittämisen jälkeen, mutta epilepsialääkkeillä paljon harvemmin, kuten taidat tietää. Niin moni alkio menee (onneksi) kesken jos niiden lääkkeiden aikana yrittää lasta. Ettehän te oikeasti yritä? Kamalinta, mitä voisit syntymättömälle lapsellesi tehdä, olisi käyttää samaan aikaan lääkkeitä. Myrkyttäisit lastasi. Raajaepämuodostumat, muut vammat, ei kukaan voi niin tehdä. Haaveita saa olla, muttei tyhmiä tekoja itsekkyyden ohjaamana. Saatte varmasti vielä lapsen, ei välttämättä omaa, sekin kenties joskus mahdollista? mutta adoptoida voi varmasti.
VastaaPoistaHei Anonyymi!
VastaaPoistaKiitos kommentista. En tiedä, yritetäänkö me. Ehkä, ehkä ei, mutta lasta toivotaan - ja ihan omaa lääkkeistä huolimatta. Valitettava tosiseikka on, että joudun syömään lääkkeitä mahd. lopun ikääni, jos nyt ihmeitä ei tapahdu. Raskaus ei ole mahdottomuus tai lasta "myrkyttävää" pitkäaikaislääkityksellä - näistä on lääkärin kanssa keskusteltu. Riski taas keskenmenoon tai epämuodostumiin on hieman isompi kuin niillä, kenellä ei ole sairautta/lääkkeitä. Olisiko prosentuaalisesti kaksinkertainen?! Sano vaikka itsekkääksi, minä en. Jos sitten emme oikeasti voi saada lapsia, on mietittävä uudestaan. Mutta se ei ole tämän hetken asia.
Anonyymille, suurinosa epilepsialääkkeistä ei ole riski lapselle. Suurempi riski on jättää lääkkeet pois ja saada kohtauksia ja kaatua pahasti esim portaissa raskaana ollessa > alkio/lapsi ei varmasti kärsi tällasesta pudotuksesta.
VastaaPoistaOon itse myös pohtinu matkustamista. Nyt vaan ei hirveesti oo tuota siihen tarvittavaa rahaa.. :)
--salla