Mies kertoi toissailtana ilouutisen: noin kuukausi sitten tilaamamme ruokaryhmä oli vihdoin saapunut liikkeeseen ja oli siis valmis noudettavaksi. Siihen tarvittiin aikaa ja isoa autoa, joten ajattelimme tänään yrittää ko. projektia - saa nähdä, onnistuuko! Olen odottanut ruokaryhmää kuin kuuta nousevaa, sillä vihdoin pääsisimme eroon pikkuruisesta pöydästämme, jonka äärellä hädin tuskin kaksin mahdumme syömään. I-HA-NAA! Nyt on kuulkaas tilaa, sillä ostimme neljän hengen pöydän, jonka voi tarvittaessa jatkaa kuudelle hengelle. Tuolit otettiin vain neljälle, koska onhan noita jakkaroita ja muita. Ja pähkinäähän se tietysti on, kuten kaikki muukin asunnossamme - paitsi piano, jonka petsaamisesta haaveilen edelleen. Ehkä ensi kesänä sitten...
Epilepsia ei anna rauhaa. Kerroinkin jo jotain viimeisimmästä soittoajasta. Puhelun aikana neurologi sanoi jotain merkittävää, jotain, mitä aiemmin ei ole sanonut: nyt on vain tarkoitus saada kohtaukset vähemmäksi, koska pois niitä ei varmaan saada kokonaan. Sekin on viimein tajunnut jutun juonen. Oon hankalampi tapaus kuin se aluksi ajatteli. Ei mennyt alkuinnostuksella loppuun asti. (Tiesin sen.)
Ps. Kaipaan itsekuria elämääni. Kokonaisvaltaisesti. Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti