29.11.2014

Kun mä kuolen nuorena.

En ehkä elä yli kolmenkymmenen, kirjoitan ja suljen silmäni hiljaa.
En näe reaktiotasi, voin vain arvella sitä.
Miksi sitä sitten viivyttämäänkään? kysyt ja taas vaikenen.
Niinpä. Miksi sitä suotta pitkittämäänkään? En osaa sanoa enää muuta.



Haluan kuolla. Epäonnistuin siinä kerran, mutta minulla on toinenkin mahdollisuus; minut laitettiin vain uusintakierrokselle. Joisin itseni humalaan ja ottaisin lääkkeeni, ne kaikki lukuisat pillerit. Viiltäisin ranteeseeni niin syviä haavoja, etten voisi olla osumatta valtimoon. Syvälle ja tiheään.

Voisin myös hypätä korkealta, mutta en uskalla, koska en luota siihen tapaan.

Kun olen kuollut, älkää pitääkö minulle suuria hautajaisia, mutta kutsukaa läheisimmät ystäväni paikalle. Haluaisin luonnonvaalean arkun, josta näkyvät vielä puunsyyt. Pukekaa minulle villasukat jalkaan. Hautakiveen kirjoittakaa Isän tyttö.

Teidän ei tarvitse hyväksyä, ei ymmärtää. Minä en vain jaksaa enää elää. Anteeksi.



Tänään taas piirsin kaksi kolme neljä viisi kipuhaavaa ranteeseeni. En osannut muutakaan. Tarvittavat lääkkeet eivät toimi ja oloni pahenee vain. Koko ajan.

7 kommenttia:

  1. Voihan se radikaalisti muuttuakin. Lottoa vaikka.

    VastaaPoista
  2. jaksa vielä rakas! et osaa itse nähdäkään, mitä maailma sinussa menettäisi <3

    VastaaPoista
  3. Vaikka kirjoitatkin tänään, etkä ehkä usko huomiseen, minä uskon. Mutta en usko, että se huominen on yhtään parempi kuin tämä päivä. Miksi? Onko se vain tavanomainen sunnuntai, vai onko kyseessä päivä, milloin yksi enkeli taas katkaisee siipensä? En pysty omautumaan tilanteeseesi, koska en yksinkertaisesti ole tarpeeksi vahva ymmärtämään. Tuskin olisin tarpeeksi vahva tarttumaan käteesikään, kun omani on tahrittu omalla verelläni. Jos minä en usko, että huominen tulee, olen menettänyt toivoni sinuun. Sinä uskoit kuolemaan, ja minä uskoin turhaan elämään. Olkoon rauha sinun kanssasi, minulla sitä ei enää ole tämän viestin jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Pärjäilethän?

    VastaaPoista
  5. Älä mene

    VastaaPoista
  6. Olet tärkeä monelle, niin minulle kuin muille. Voimaa rakas! <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille kommenteistanne! En ole jaksanut vastailla, mutta isosti on sydän sykähtänyt jokaisen kohdalla.

    VastaaPoista