Sinä näet minut.

Saatan katua tätä vielä, mutta reilun vuoden pohdinnan jälkeen aion riisua naamioni.

En ehkä ole niin kevyt kuin haluaisin, en oikeaan muottiin sopiva tai niin viisas kuin toivoisin - mutta olen kyllä aika paljon silti. Utelias ja herkkä. Vähän pirskahteleva. Helposti innostuva. Ääripäiden ihminen, kovin äkkipikainen. Syvästi välittävä, ihmisistä kiinnostunut. Melankoliaan taipuvainen. Pitkien keskustelujen ihminen, tosin vähän hajamielinen.

Missä onni piilee?

Piti rauhoittua ja ymmärtää tilanne uudelleen. Vaikka suunnitelmani menivät puihin, on toisiakin vaihtoehtoja - paljonkin! Elämä kyllä kantaa. Jumala kantaa. Eikä minun tarvitse hakata päätäni oveen, joka on jo sulkeutunut. Ehkä käännyn ympäri ja näen siellä toisen avoimenaan? Se saikin minut pohtimaan onnellisuutta: mikä minut tekee onnelliseksi? Mikä sinut?

And that's who I am.

Hävettää ihan, kun kirjoitusväli käy aina näin kovin pitkäksi. Liikaa ajatuksia, liian vähän sanoja. Luotetaan siis kuviin tällä(kin) kertaa. Joku kiehtoo mua näissä andthatswhoiam-kuvissa. Hassua, kun eihän ne edes ole mitenkään ihmeellisiä. Mutta siis kurkistus minun sielunmaailmaani, vaikka näin vaihtuneen vuoden kunniaksi.

tätä tahdon tätä rakastan

löytää pieniä iloja elämästä

pakata laukut ja olla vapaa

tuntea merituulten suolaisuus 

eksyä ruispeltoon

löytää jotain hyvää itsestään

istua katukahvilassa

löytää rauha keskeltä ihmisvilinää

letittää hiukset

kävellä käsikkäin

suudella ja rakastaa

katsoa auringonlaskua