Avo-osasto.

Viimeinen ilta suljettujen ovien takana, psykoottisessa huolettomuudessa. Yksi tanssii minua vastaan eriparivillasukin, toinen potkii rautaovea kaikilla voimillaan, kolmas ei puhu - tuijottaa vain. Minä hukun massaan. Olen se hiljainen tyttö, joka kouristelee usein ja neuloo villasukkia ohuesta langasta. Selaa lehtiä, kiukuttelee ruokailuissa, istuu turvaviltin alla ja nukkuu nalle kainalossaan.

Kolme viikkoa on kiitänyt kuin siivillä - on ollut joitakin hyviä hetkiä ja paljon huonoja. En kuulemma näytä enää niin eloisalta, mutta lihavammalta taatusti. Äsken pakkasin laukkuni osin haikeana, osin helpottuneena. Jatkossa on oltava vahvempi tai lennän takaisin kuin leppäkeihäs; itsetuhoisuus on totaalisesti kiellettyä. Ja onhan se täälläkin, mutta ei siitä ole seurannut kuin yö eristyksessä ja pahansuopia katseita lääkäriltä.

Olen luovuttanut kaikki itsemurhaa varten säilytetyt lääkkeet ja päättänyt - montakin kertaa - tervehtyä. Huomenna olen avo-osastolla ja se on jo iso risteys tällä parantumisen tiellä.

Läskikävely.

Täällä on niin naurettavan helppoa olla syömättä. Toiset hoitajat vähän katselevat vain sivusta, joskus mittaavat verensokerin ja muistuttavat, kuinka tärkeää olisi saada polttoainetta keholle. Joo joo.

Kävelen pitkin käytäviä, solusta toiseen ja takaisin - sama uudestaan. He pyytävät rauhoittumaan, istumaan. Väkipakolla istun tovin ja aloitan uudelleen. Söin illalla liikaa, otin pienen suklaankin - minä saastainen läskihirviö!

- Istuhan alas hetkeksi. Vai ootko aamulenkillä?
Pudistan päätäni, sitten nyökkään.
Jatkan matkaani ympäri osastoa - uudestaan ja uudestaan.
- Nyt pitäis jo rauhoittua. Mikä on?
- Ahdistaa. Söin liikaa ja oon läski. Paisun vaan.
- Mutta eihän se pidä paikkansa mistään kohtaa.
- No vittu pitäähän! Oon läski.
Katselen hoitajaa silmät täynnä kiukkua ja tulta. En varmasti jää tähän istumaan!

Psykologi tulee paikalle ja silittää. Ehdottaa turvavilttiä, jonka eilen minulle antoi.

Se auttaa. Hetkeksi. Mutta taas on mentävä; neljäsosa lasia mehukeittoa on saatava kulumaan nopeasti pois, koska oksentaminenkaan ei ole lukuisista salayrityksistä huolimatta onnistunut. En vain osaa enkä pysty.