Mies soitti ja järkytyin. Istuin linja-autossa matkalla jonnekin, ja itkin silmät päästäni, mutta ei kukaan välittänyt. Hetken päästä ajoin auton pihaan ja juoksin makuuhuoneeseen, jotta voisin vain aukoa ja sulkea kaihtimia. Auki kiinni auki kiinni auki... Jossain kohtaa putosin korkealta rakennustyömaalta, mutta onnistuin saamaan jostain kiinni ja kipusin taas ylöspäin.
Aamulla heräsin ihmetellen voimattomia lihaksiani, kuset housussa, edelleen vain mielessä ne sälekaihtimet ja putoaminen. Hetkeen en pystynyt paljoa liikkumaan tai puhumaan, ja sinä aikana ymmärsin: epilepsian perkele,
ihana kirottu ystäväni oli yllättänyt yön aikana.
Kiitos vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti