Kirjoitin pitkästi ja pyyhin kaiken pois. En osaa pukea ajatuksia sanoiksi.
Olen kulkenut ympäri Suomea ja Eurooppaa. Ottanut lisää hiusta päähäni ja ollut tyytyväinen. Tarttunut hetkeen, puhunut paljon, nauranut enemmän. Ostanut merkin ranteeseen: se kertoo, että hyväksyn sairauteni. Ainakin tänään, ja toivottavasti myös huomenna. Olen urheillut liian vähän ja tuntenut huonommuutta paljon, vertaillut itseäni toisiin (laihempiin) ja vannonut parannusta. Sitä kuitenkaan tekemättä. Ollut hiljainen ystävä. Toivonut suuria, rakastanut ja riidellyt tulisesti. Tehnyt päätöksiä. Kantanut haavetta, yrittänyt sietää ihmistä, paljastanut jotain itsestäni. Olen itkenyt, turhistakin asioista, ja huutanut puhelimeen. Nauttinut auringosta lapsuudenkodin laiturilla, heitellyt koripalloa isän kanssa kuin lapsena konsanaan. Kaivannut ihmistä, liikaakin, osaamatta kuitenkaan sanoa mitään
Ja nyt olen tässä. Taas kohta maailmalla. Haaveilen lämpimästä, mutta olen salaa onnellinen, että ilmassa on jo syksyn viileyttä.
Kiitos neiti päivääni piristävästä kommentista♥ Ehkä niin, ehkä voisi olla!
VastaaPoistaIhana lukea tätä tekstiä, kun kuulostaa siltä että olet elänyt. Toivottavasti jatkat sitä! Yrität vain unohtaa negatiiviset ajatukset, vaikka helppohan se on huudella, tiedän kyllä mitä tarkoitat... Tsemppihaleja kuitenkin♥
Kiitos ihana <3 Ehkä minä tosiaan olen vähän elänyt. Ja se tuntuu hyvältä :)
Poista