Jouluähky. Siis ruokaähky. Pahasta, ei saisi en haluaisi voi kun en pystyisi. Ja silti minä söin. Paljon. Suklaata. Ruokaa. Kaikkea. Suklaata on vieläkin jäljellä aivan liikaa. Osaisinpa ottaa itseäni niskasta kiinni ja laittaa johonkin hetkeksi roikkumaan. Katselemaan elintapojani. Liikaa ruokaa, liian vähän liikuntaa. En uskalla luvata, että ensi vuonna kaikki on toisin. Entä jos ei olekaan? Kaiholla muistelen anorektisen laihaa joulua parin vuoden takaa. Sitä ruokalusikallista, jonka ruokaa uskalsin maistaa. Olin pukeutunut paksuun villapaitaan ja minua paleli niin, että hampaat hakkasivat yhteen. Niinpä.
Jos nyt jo unohdetaan tuo joulu. Elämääni hallinnut asia on ollut - yllätys, yllätys - epilepsia. Kohtauksia siellä ja kohtauksia täällä, trallallei. Sain reseptin Epistatukseen, taas uudenvanhan lääkkeen kokeiltavaksi. Tekohengitystä, kunnes ihan uusi lääke saadaan markkinoille. Sen pitäis toimia. On niiiin hyvä! Ei masenna! Niinhän kaikkien edellistenkin piti. Hiton hyviä olivatkin, hah.
Kiitos hirmuisesti, saatat olla oikeassa. Ainakin olen yrittänyt kovasti ajatella toisin, vaikka se välillä tuntuukin lähinnä mahdottomalta. Ehkä pikkuhiljaa?
VastaaPoistaÄlä sinäkään anna periksi vaikka mäki tuntuisi kuinka jyrkältä ja vaikealta kulkea. Olen ihan varma, että sinä jos joku yllätät vielä kaikki sillä, kuinka hyvin sinulla tulee menemään. Olet niin positiivinen ja hyvä, sisäisesti kaunis ihminen. Olen varma, että sinunlaistesi varalle maailmalla on aina suuria asioita.
Haleja♥