'cos ur worth it

Voihan ahdistus! Olen hiljalleen yrittänyt kasata viime syksyä, sitä hajanaista ja masennuksen sekaista, paperille: tekemättömät tehtävät, tentit ja oppimispäiväkirjat saavat kuristavat lonkerot kurkulle. On niin paljon helpompi vain väistää töitä, olla kuin ei olisikaan - mitä minä koulusta, kun ei sekään minusta!

Eikä se jää vain siihen.

Kaikki muistuttaa siitä, miten epäonnistuin. Olin ihan paska. En saanut itseä enää nousemaan sängystä, kun teki niin pahaa. Sitä halusi vain jäädä sinne, hävitä pois.

Ja toisaalta elin kulta-aikaa, jota on pirun vaikea saavuttaa takaisin: vain yksi valokuva taitaa olla todisteena siitä, miten olen joskus ollut... Hoikka? Laiha? Jotain muuta kuin nyt. En ehkä niin tasapainoinen, mutta taatusti kiloja köykäisempi. Kumpi sitten on saavuttamisen arvoista?

Kyllä mua silloinkin ahdisti, miten paljon läskiä ihmisruumis voi itseensä imeä.