Itse tulin uskoon rippikoulun jälkeisenä vuotena, kun isoskoulutus tempaisi minut mukaansa. Aika perusjuttu. Mutta isomman roolin Jumalaan tunteminen ja oman uskon tunteminen/tunnustaminen ääneen sai vasta myöhemmin, kun puuhasteluni seurakunnassa laajenivat ja ajatukseni siinä samalla. Mieheni kanssa asioista monesti myös puhuttiin, olihan/onhan hän myös uskossa. Tuohon aikaan äitini taisi säikähtää minun muuttumistani riekkujasta rauhallisemmaksi, sillä hän yritti kieltää minua käymästä kirkossa. Noh, ei ihan onnistunut.
Tällä hetkellä olen vähän hukassa. Uskon Jumalaan edelleen ja tiedän Hänen rakastan, mutta en tunne sitä. Syömisvammailut ja väsymys ovat vieneet minua todella kauas Jumalasta, mikä harmittaa. Ehkä vielä joku päivä olen lähempänä kuin iltarukouksen päässä.
Joskus lukion uskonnontunnilla kirjoitettiin elämänarvojen järjestystä. Ehkä se on hyvä kuvaamaan, miten tärkeä uskoni on minulle ja mikä paikka Jumalalla on elämässäni - edelleen. Minulla se meni näin:
1. Jumala
2. Rakas
3. Sisko+isä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti