Helpompaa, kun kukaan ei tiedä, vaikka tekis mieli huutaa tää paha olo pois. Huutaa, niin että kerrostalon rappukäytäväkin kaikuisi. En jaksa tehdä mitään; en harjata hiuksiani, en pedata sänkyä, vaihtaa yöpaitaa tai harjata hampaitani - kuin vasta viimeisen pakon edessä. Ja silloinkin pitkin hampain. Töihin puen päälleni tekohymyn, joka kestää sen kahdeksan tuntia, ei enempää. Mutta itkeäkään en osaa, se on vaikeaa. Joku sanoi, että viha on ratkaiseva tunne - siitä ponnistetaan ylöspäin kohti surua. Pitäis antaa itkun tulla. Mut ei mua sureta. Mua ahdistaa.
On paha olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti