Heräsin tunteja ennen herätyskelloa. Tiedättehän sen tunteen, kun herää valkeaan aamuyöhön, kesken unien ja tietää katsomatta kelloa, että sen soittoonkin on vielä kauan. Sen vain vaistoaa hiljaisuudesta ja kirkkaudesta, joka ympäröi. Kuului vain mieheni tasainen tuhina, niin turvallinen, mutta tasaisen häiritsevä, ettei voinut enää nukahtaa.
Olen kuunnellut jazzia, syysmusiikkiani. Rakastan syysjazzia. Mies pisti soittimen jo kerran kiinni todeten, ettei täällä kuunnella mitään pimputusta. Vaan enpäs välitäkään siitä! Minun ja aamurauhani väliin ei tule edes rakas aviomieheni, ehei!
Masennus on nurkan takana. Ehkä se nukkuu vielä, joten annetaan sen nukkua. Jospa tämä päivä olisi hyvä päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti