Olen nukkunut pois väsymystä ja haaveillut siivouksesta, joulusta, kauneudesta. Onnellisuudesta. Kovin ovat kaukana kaikki nuo, kun silmät painuvat kiinni ja olo on nuutunut hetkestä toiseen. Haluaisin niin kovasti olla jaksavampi ja parempi, mutta en ole. Olen vain onneton paska, joka ei osaa, pysty tai jaksa. Mikä onnellista olisi näiden tähtien alla?
Peilikuvani on kamala, mutta se ei muutu. Läski ja hirveä! On raskasta syytellä itseään kaikesta ja kaikkialla. Se taitaa nyt vain olla ainut, mitä osaan.
Välillä tunnen olevani niin kovin yksin tässä maailmassa, ihan vailla ketään. Saan toisaalta kääntää katseeni peiliin, kun olen mennyt vain kauemmas ja kauemmas ihmisistä, kun seurassa on tuntunut pahalta. On ollut jopa niin paha ja avuton olla, että olen meinannut itkuun purskahtaa - ja sehän, jos mikä, olisi hirvittävää! Yksin ollessa on helpompi kieltää ja niellä kyyneleensä, paiskoa pahanolontunteita päin seiniä.
Kukaan ei näe, ei kuule, ei sääli.
Kuules Maapallo, täällä mä oon. t. Kahvis joka ei kyllä kahvista tykkää.
VastaaPoista