Kuvien kautta reissutunnelmia. Tajusin vasta myöhemmin, että tuskin olin ottanut yhtäkään valokuvaa hotellimme läheisyydestä tai Hikkaduwasta ylipäätään. Tuntui aina, ettei siellä ole mitään kuvattavaa tai että mitään ei tapahdu - koska laiskottelimme vain aurinkotuoleissa päivät pitkät! Se oli kyllä tarpeen enkä yhtään kadu, sillä univelat tuli kuitattua ja energiaa kerättyä varastoon ainakin pieneksi hetkeksi.
Tuntui kuin olisi leijunut jossain epätodellisuudessa koko matkan, koska oli hyvä olo, tunsi näyttävänsä hyvältä ja nauroi vähän väliä. En ollut yhtään samanlainen minä kuin kotisuomessa. Mutta jospa tuosta saisi vähän jotain iloa ja energiaa varastoon ja jaksaisi hymyillä vielä piiiiitkään!?
Perinteisiä tansseja ja hiilillä kävelyä Kandyssa. |
Pyhä Hammastemppeli |
Hikkaduwan hotellin rannasta. Käytiin kaukana näkyvillä kivillä snorklaamassa. |
Vähän allasaluetta ja auringonlaskua |
Temppeli ja norsu, matkalla Yalaan. |
Yalan Safari oli melko samanlainen kuin Senegalin, mutta perinteenämme on käydä aina katsomassa eläimiä, joten ei auttanut. |
Pieni ja ihana |
Erityisesti sykähdyttivät taas norsut |
Ja tämä oli ehkä parhainta koko puistossa: riikinkukon soidintanssi, jota seurasimme hyvän tovin |
Ellasta junaan ja kohti "korkeaa paikkaa", kuten ystävämme sanoi huonolla suomella. Mahtavat näkymät! |
Nuwara Eliya tarjosi teeviljelmiä niin kauas kuin saattoi nähdä |
Kaunis Kandy |
Royal Botanic Gardens eli jättimäinen ja upea kukkapuutarha |
Ei onnistuis itseltä... :) |
"Tervetuloa" tai "pitkää ikää" - Spice Garden |
Kilpikonnia nähtiin hautomolla ja meressä, tässä vuoden ikäinen suloisuus |
Norsunpesuhommia, jonka jälkeen ratsastettiin. Kohokohta! |
Elephant Orphnage, Pinnawala |
<3 |
Seurasimme norsujen uittohetkeä |
Lopuksi tsunamin muistomerkki Seenigamassa, jonka lähellä oli koskettava valokuvamuseo. |
Ihania kuvia, oon vähän kade :)
VastaaPoista