Kalorikammo on kasvanut.

Kerroin ahdistuksistani ja paniikeistani. TP kuunteli, kommentoi ja tapansa mukaan vuoroin hymyili ja kurtisti kulmiaan. Puhuin paljon epäselviä lauseita, mutta hän sai kiinni ajatuksestani. Sai minut puhumaan lisää.

Mahani murisi äänekkäästi ja teki mieli lyödä se hiljaiseksi. Kysymys neljänkymmenen minuutin jälkeen kuuluikin: "Etkö ole ehtinyt syödä tänään?" Häpeillen tunnustin, etten ollut syönyt mitään. Että yritän olla syömättä, sillä pelkään kiloja ja kaloreita - painonnousua - joka vain odotti kulman takana sopivaa hetkeä. Yksi sormennapsautus vain - ja olisin lihavampi kuin kukaan muu maapallon päällä. Läski! Kamala etova oksettava pullukka! Nyt ei ollut enää turvana epilepsialääkettäkään, joka veisi ruokahalua ja laihduttaisi (?), vaan oli pärjättävä omillaan. Ja kerta mahdollisuudet lihoamiseen olivat nyt suuret erittäin todelliset, oli oltava varuillaan ja mieluummin ennakoitava. Ratkaisu: syödä mahdollisimman vähän tai olla syömättä. TP kehotti pitämään hyvästä ruokarytmistä kiinni, jonka olin onnistunut saamaan itselleni. Minun teki mieli kuolla häpeästä, kun olin niin iso ja ruma. Ja siitä häpeästä, että menin avautumaan asiasta.

Aiemmin tänään.
Hymyilevä tuttava katseli kameran takaa ihmeissään ja kysyi huonolla englannilla: "Why you always drink water?" Menin hämilleni ja naurahdin vain: "Because I like water." Totuus ei ollut hänen korvilleen; koska yritän pitää nälkää. Toiset tekisivät mitä vain saadakseen syötävää, ja täällä minä yritän väkisin tappaa nälän muuten kuin syömällä. Elämä on paskaa.