Tehdä työnsä.
Yrittää kouluaan.
Taistella elämää.
Pienuuden aikaan opin olla hengittämättä, sillä
se suurentaa
pinnallisesti vain ja ihan pienesti.
Missä on ne päivät nyt?
Ne, jolloin luut tuntuivat (ja näkyivät)
ja kirjoitin runoja mustaan vihkoon,
päivät, jolloin
piirsin luurankoja, kauniita enkeleitä.
Kurkku on käheä ja kuristaa
vaikken edes
polta enää pitääkseni nälkää.
Väsymys ei hellitä
ei, vaikka
nukuin yli kymmenen tuntia.
♥ kiitos taas sinulle. Tuo teksti on kuin omasta elämästäni vähän päälle kuukauden takaa. Nukuin, nukuin ja nukuin ja silti vain väsytti. Elämä oli selviytymistä.
VastaaPoistaNyt voin paremmin ja paksummin. En siis voikaan paremmin. Mutta nukun paremmin. Vai vähän odottavammin? Ja miksi väsymys loppui, en tarkalleen edes tiedä. Oliko väsymys henkistä vai fyysistä vai sekoitus molempia. Jos jotain saisin suositella, niin ulkoilu muutama tunti ennen nukkumista saa nukkumaan paremmin, ainakin itseni. Toivon sinulle ihanalle vapautta hengittää ja parempaa tätä viikkoa♥ halauksia♥