Epilepsia koettelee. Tänään olin lähellä kaatua pyörälläni autotielle, kun kohtaus iski niin nopeasti. En saanut painettua jarrua ja tunsin vasemmasta kädestä voimien katoavan, sitten kouristavan. Onneksi vauhti hidastui sen verran, että sain pysähdyttyä. Itku meinasi tulla ja päätinkin siinä hetkessä, että pyöräilykypärä on hankittava. Jonain päivänä kohtaus voi olla liian raju; haluan, että minulla on silloin edes pää turvattu.
Ai niin! Uutta lääkettä, retigabiinia, taidetaan kokeilla vuoden vaihteessa. Se on vain peruskorvattava, joten kalliiksi tulee, mutta haluan mieluummin kokeilla sitä kuin vagushermostimulaattoria. Ainakin tässä vaiheessa. Uusissa lääkkeissä on riskinsä ja ongelmansa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Esimerkiksi tsonisamidi ei sopinut minulle lainkaan, vaan kokeilu jäi hyvin lyhyeksi.
Luulin olevani selvillä vesillä syömispulmien kanssa, mutta lihavuus ja ahdistus iskee vasten kasvoja useita kertoja päivässä. Vannon tekeväni muutoksen, parannuksen, mutta en osaa. Syön, syön ja syön - liikaa. Lasken kaloreita, suunnittelen ruokalistoja, pohdin proteiinien ja hiilihydraattien suhdetta... Mutta en osaa toimia, vaan olen liian heikko. Päivän saattaa mennä hyvin, seuraavan ihan päin mäntyä. Haluan niin kovasti olla laiha. Se, kenestä puhutaan, että aina vaan pienentyy. Painaa kymmenen kiloa vähemmän.
Siinäpä tavoitetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti