Havahdun ahdistavaan uneen ja mietin, oliko se totta laisinkaan. Katsahdus keittiön uunin digitaalikelloon ja ulko-ovi turvalukkoon. Inhoan öitä ilman miestäni. Yksin saa hakea unta monta tuntia. Painajaiset hyökkäävät uniini, vaikken yleensä edes uneksi - ihan harvakseltaan vain.
Unet jatkuvat aamuun, mutta rauhoittuvat. Aikaisin joku jo remontoi. Inhoan sitäkin.
Miksi on vaikea nousta ylös? Miksi inhottaa katsoa peiliin? Kuka käskee syömään? Eikö tänäänkin onnistuisi pienet ruoat, mitättömät. En osaa enää. Voisiko taas olla linnun kokoinen?
Annoinko luvan tämän sairauden taas hakata oveani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti