Eilen taas makoilin turvallisesti sohvanpohjalla, kun kouristukset meinasivat kasvaa yhä vain suuremmiksi ja jäinkin miettimään pelkoa. Kohtauspelko, kuolemanpelko, epilepsiapelko. Lääkärini ehdotti, että pelko saattaisi olla kohtausoire, aura, ja uskonkin sen mahdollisuuteen. Oikeastaan tuo ajatus huojensi mieltäni; en olekaan vammainentyhmäidioottipelkuri. Yhtäkkiä mieleeni nousi tilanne vuosikausien takaa.
Olen varmasti alle 16-vuotias. Kohtauksia on tullut koko illan taas ja pelkään valtavasti. Olen ottanut kokonaisen Diapamin, vaikka lääkäri on määrännyt vain neljänneksen otettavaksi, maksimissaan puolikkaan - ei mitään hyötyä. Kroppa ja mieli ovat totaalisen väsyneitä; itken ja huudan vanhemmilleni, että veisivät minut sairaalaan. Isä katsoo hiljaa äitiä hakien vastausta ja äiti huutaa takaisin, että kyllä me pärjätään. En todellakaan tunne pärjääväni, sillä pelkään enemmän kuin koskaan, päässäni humisee ja haluaisin levätä, mutta kouristukset käyvät yhä vain rajummiksi. Äiti sanoo jokaisen kohtauksen kohdalla, että seuraavasta lähdetään, mutta eihän me minnekään mennä.
Soitin äidille ja kerroin vagushermostimulaattorin asennusajankohdasta. Pidin puhelinta varmuuden vuoksi kaukana korvasta, sillä äidillä on taipumus kiljua hyvin kovaäänisesti, kun kuulee jotain yllättävää. Mutta. Hän oli hiljaa, rapisteli hetken kalenteriaan ja tuumasi: "Jaa, se on tiistai." Niin? Kyllähän minä tiesin, että se on tiistai, mutta eikö asia herätä mitään muuta ajatusta? Tunnereaktiota? Tyttäresi on menossa leikkaukseen ensimmäistä kertaa elämässään! Eikä aikaa ole edes kuukautta! Puhelun lopuksi hän kysyi: "Ja sä olet varma, että haluat mennä sinne?"
Kyllä. Olen varma.
Anteeksi ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta ymmärsinkö oikein ettei sinulla mene taju kouristuksien aikana? Aika hurjalle kuulostaa joka tapauksessa. Itselläkin epilepsia on nostanut päätään tauon jälkeen, mutta se ei ole mitään tuohon verrattuna. Jaksamisia sulle!
VastaaPoistaAina saa kysyä! :)
VastaaPoistaNuorempana sain tajuttomuuskouristuskohtauksia, mutta nykyään (edes ihan vähän toimivat lääkkeet, kiitoskiitoskiitos!!) tajunta säilyy tai korkeintaan vähän hämärtyy. Kohtaukseni ovat pääasiallisesti nykäyksiä vas. suupielessä ja kädessä, pienempiä tai isompia. Harvakseltaan poissaolokohtauksia ja gm-kohtauksia. Tämäkin tilanne on siedettävä aiempaan verrattuna, mutta ei missään nimessä hyvä.