Parempia hetkiä.

Viime aikoina on menty aikamoista matalalentoa. Oikeastaan syöksylaskua ojan pohjalle. Siksipä haluan nyt, edes pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi, keskittyä siihen, mitä muuta elämäni on ollut - paitsi sysimustaa ahdistusta ja kalorikammoa. Sillä kai se on jotain muutakin ollut.

Olen juossut. Paljon. Juokseminen on minun keinoni "nollata päätä" ja kertakaikkisesti rakastan sitä. Olen juossut kellon kanssa, ilman kelloa, pitkästi, lyhyesti, leikitellen, ottanut mäkivetoja. Kehittänyt siis itseäni tällä saralla. Ja ennen kaikkea nauttinut siitä tunteesta, kun jalat rullaavat asfaltilla. Silloin minun voi huomata hymyilevän.

Olen oppinut uutta työrintamalla ja iloinnut siitä. Jokainen päivä voi opettaa jotakin. Samaan aikaan toki odotan kutsua pääsykokeisiin (postittavat ensi viikolla, jaiks!), sillä kieltämättä opiskelu olisi pitkästä aikaa mukavaa. Olen myös pitänyt huolta kodista, ainakin vähän; tänään aloitin ikkunanpesu-urakan. Teen sen muuten aina mummon ohjeilla: lastalla ei tee mitään, paremmin saa kuivattua rytätyllä sanomalehdellä.

Lisäksi olen nauttinut auringosta ja lomasta, syönyt yhden jäätelön ja melkein toisen. Olen valvonut pitkään ja herännyt aikaisin. Kuunnellut lintujen laulukuoroa ja kaivannut metsään. Olen nähnyt äitiä kerran ja tullut siihen tulokseen (taas), että mitä harvemmin, sen parempi. Meillä meni ihan kivasti. Ja sekin on jo jotain! Ai niin, tapasin minä ystäviäkin. Yhtenä iltapäivänä.

Tämä päivä on tuntunut mahdottoman pitkältä, sillä heräsin jo puoliseitsemältä. Olen lomalla eikä mitään erityistä suunniteltua ole juuri yhdellekään päivälle. Pitäisi osata nauttia, mutta vähän outoa tämä on. Tänään nukahdin parvekkeelle aurinkoon ja paidastani piirtyi rusketusrajat.

Ehkä tänään on vähän parempi päivä.

Ehkä on hyvä sana.