Kaikki paranee ehkä jo huomenna.

Puhun miehelle, kuinka pelkään epäonnistuvani. Että asetan jo alkuunsa riman liian korkealle ja rysähdän todellisuuteen ennemmin kuin pian. Hän on realisti, ei oikein ymmärrä ahdistuksen voimaa - sanoo, kuinka kaikki on vain harjoittelun puutetta. Ahdistus, paniikki, itku ja muu. Lukemattomuutta. Olen menettää hermoni, mutta itsehillintää on vielä himpun tallella - kunnes tulevat kyyneleet. Surkea paska kamala oksettava onneton osaamaton minä. Pelkään, etten selviä tälläkään kertaa. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Oikeastaan en tullut uudelleenkelaamaan kouluahdistustani, vaan miettimään unelmia ja haaveilua. Olin joskus haaveilija, joka rakensi pilvilinnoja uudelleen ja uudelleen. Oli paljon, mitä kohti katsoa ja ponnistaa - vaan mitä sitten tapahtui? Unelmani muuttivat muotoaan. Haaveeni värit muuttuivat mustavalkoisiksi, suttaisiksi ja rumiksi. Halusin olla pienin ja näkymättömin, samaan aikaan hävitä ja tulla nähdyksi. Masennus mursi haavelinnani seinät, niitä ei enää ollut; jäljelle jäi vain harmaata sotatannerta, jossa mieleni etsi piilopaikkaa. Kielsin unelmat, unelmoinnin, kaiken siihen liittyvän.

Viime keväänä tein taideterapiamaalauksen tulevaisuudesta. Keltaista, fuksiaa ja hahmo, joka katsoo eteenpäin. Ahdistuin, mutta se oli minulle tulevaisuutta: mies, lapset, ammatti, onnellisuus. En ehkä täysin uskonut tekemääni, varsinkaan kirjoittamaani, mutta siinä se nyt oli edessäni. Unelma tulevasta ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, kokonaisena haaveena ja ajatuksena, joka vihdoin oli tehty todelliseksi. Se oli varmasti merkittävä askel, mutta jälleen mietin, onko mitään järkeä unelmoida? Ja ei, järkeä siinä ei ehkä ole, mutta kyllähän se ihan hyvää tekisi. Todella. Kuva palaa silmiini unelmista puhuessani, mutta myös ahdistuksen hetkinä, jolloin kaikki se kaunis keltainen tuntuu ihan liian värikkäältä. Ihan liian kauniilta.

Onko teillä unelmia ja haaveita?

Piirrät ihollesi kivullesi kasvot
Teräksellä kirjoitat nimen vihallesi
Kylpyhuoneessasi, yöllä puoli kaksi
Kun kaikki muut jo nukkuvat on sinun hetkesi

Olla vallassa, olla olemassa
Lamppu katossa on hetken valoisampi
Olet vallassa, olet olemassa
Kipu rinnassa on hetken selkeämpi
Ja olet elossa
Ja olet elossa

Peset itsesi, lakanoihin vaivut
Tästä ei sitten hiiskuta, tää on sun asiasi
Puhtaampi olosi, mieli toiveikkaampi
Oot hetken hetkessä kiinni siis on sinun aikasi

Takaa ikkunan loistaa valoa
Nuku rauhassa
Kaikki paranee ehkä jo huomenna
Älä nuku pelossa

Happoradio: 01:30 (elossa)