Sunnuntaina palasin osastolle epäonnistuneen kotiloman jälkeen. Olin vihainen, pettynyt ja varma siitä, etten jäisi tänne enää hetkeksikään. Maanantaiaamu ei alkanut yhtään sen helpommin; laukkuni oli yhä avaamatta ja löysin itseni kerta toisensa jälkeen värjöttelemästä ulkona tupakansavussa.
Jostain sitten löysin rohkeutta. Ehkä se kiteytyi mieheni kysymykseen: mitä maksaa kokeilla? Hoitaja kysyi samaa ja päättäväisyyteni vaihtui jälleen uuteen epävarmuuteen, kunnes näytin sille tunteelle keskisormea. Minä sitouduin syömishäiriöhoitoon. Siis syömishäiriöhoitoon! Apua!
En ole tästä vieläkään ihan täysin varma, mutta ainakin aion yrittää. Teen parhaani. Pienin askelin, mutta kaikkeni yrittäen.
Purin laukkuni. Jäin osastolle.
Teit varmasti oikean päätöksen. Oot rohkea kuin mikä, nyt täytyy vaan pysyä lujana. Alku on varmalla vaikein, mutta ajan kanssa helpottaa. Elämä odottaa että jaksat taas tarttua siihen. Pienin askelin ja hetki kerrallaan. <3
VastaaPoistaKiitos, ihanuus! Syvällä sisimmässäni tiedän tehneeni oikean ratkaisun, vaikka mörkö kapinoikin vastaan.
PoistaUskon, että teit oikean ratkaisun. Alku tulee olemaan se vaikein ja haastavin, mutta hiljalleen pääset eteenpäin - ja myöhemmin olet onnellinen, että uskalluit kokeilemaan :) Nyt vain lujana ja hurjasti voimia sinulle!
VastaaPoistaTotta - mitä maksaa kokeilla? Pidä päätös äläkä luovuta. Älä vaan luovuta.
VastaaPoista