Kuin joku olisi iskenyt puukon kylkeeni.
- Kun tämä meidän työskentely kuitenkin loppuu kohta.
Nyökkäsin hiljaa, vaikka sisimmässäni huusin ja itkin.
- Ehdimme nähdä kaksi, ehkä hyvässä lykyssä kolme kertaa.
Taas hiljainen nyökkäys.
Mitä tuollaisissa hetkissä voi sanoa? Älä mene, tarviin sua? En haluu lopettaa? Kiitos ja hyvää lomaa loppuelämää? Ihan perseestä, näin rumasti sanottuna.
Tuntuu niin pahalta lopettaa työskentely, kun on jo hyvän tovin tehnyt toisen kanssa intensiivisesti töitä. On vaikeaa luopua, kun on löytänyt ihmisen, johon on helppoa luottaa ja jolle on helppoa puhua. Ammattilaisen, silti ihmisen, joka katsoo syvälle silmiin ja ottaa kädestä kiinni, kun pelottaa. Tukijan ja auttajan, joka halaa vilpittömästi, antaa turvaviltin lainaksi yli osastorajojen, tietää, milloin ahdistus saa minut hypähtämään penkissäni, ja kirjoittaa totuuksia päiväkirjani sivuille.
En kestä taas uutta ihmistä, vaikka pakkohan se on. Ei ole vaihtoehtoja.
Näissä tilanteissa tunnen itseni hylätyksi pikkulapseksi, joka käpertyy mykkänä nurkkaan. Lapsi ei uskalla liikkua, ei itkeä; sillä on paha olla ja se on yksinäisempi kuin aikoihin. Hänet on hylätty. Taas. Eikä se lapsi tiedä muusta, ei näe tilanteiden toisia puolia tai tosiasioita. Lapsella on vain suunnaton tyhjyys sylissään ja hämmennys metsänvihreissä silmissään. Milloin tähän luopumiseen - ja yksinjäämisen pelkoon - tottuu?
Vaikka tiedänhän minä, ettei kukaan ole ketään oikeasti hylkäämässä, sillä näin oli sovittu jo viikkoja sitten. Mutta se tunne. Se kokemus. En pääse sitä karkuun. Ja vieläkin ihmettelen, miten ihmeessä juuri minä sain "lisäaikaa", mahdollisuuden työskennellä pidempään kuin oli tarkoitus.
En minä sitä olisi ansainnut.
En minä sitä olisi ansainnut.
Tiedän tuon tunteen, kun hoitotahon henkilö, terapeutti, josta ei haluaisi luopua, joutuu syystä tai toisesta lopettamaan hoitosuhteen. Se sattuu aivan hirveän paljon, etenkin kun on ehtinyt kiintyä toiseen. Itselläni lähes kuuden vuoden hoitosuhde päättyi, kun terapeutti jäi eläkkeelle.
VastaaPoistaMutta tottakai ansaitsit tuon lisäajan, jonka sait! Olet niin arvokas ihminen ja ansaitset kaiken mahdollisen avun ja lisäajan jota vain voit saada!
Hirveästi halauksia ja voimia ♥
Toivon niin että voisin jotenkin auttaa sinua.
Kiitos! Sanasi auttavat enemmän kuin uskotkaan <3 Luopuminen on haastavaa, mutta ehkä näidenkin tunteiden takaa voi löytää jotain itsestään. Jotain uutta, josta kasvaa vielä parempaa.
PoistaMua kauhistuttaa nyt jo ajatus terapeutista luopumisesta, vaikka terapia on vasta alkanut. Niin suuri merkitys jollain luotettavalla aikuisella elämässä on.
VastaaPoistaMuistan itsekin ajatelleeni jo alkuun niitä pelkoja aiemman terapeuttiani kohdalla. Mutta älä, Aoda, pelkää liikaa etukäteen. Alku on muutenkin haastavaa. Luotettavan ihmisen merkitys on todella suuri.
PoistaMyös itselle on tehnyt kipeää erilaisten hoito- ja terapiasuhteiden katkeaminen. On kummallista, miten terapiasuhteissa luotettavaan aikuiseen kiintyy niin paljon, että hänestä on vaikea päästää lopulta irti. Toivottavasti ahdistus helpottaa ajan kanssa ja saat ympärillesi muita ihmisiä. <3
VastaaPoistaOlen itse pohtinut sen niin, että terapeutit ja muut päästää niin lähelle omia kipujaan, ettei ehkä kukaan koskaan pääse lähemmäs. Miten siinä voi olla kiintymättä toiseen, varsinkin jos kemiat toimivat paremmin kuin hyvin?! Kiitos ihana! Kyllä tämä tästä.
Poista