Selailen vanhoja tekstejäni, en muista kirjoittaneeni niitä. Minun sormiltaniko nuo sanat ovat saaneet muotonsa, minunko ajatuksistani? Muistan vain loputtoman uupumuksen ja hetken, kun kaikki katosivat: kirjaimet, sanat, ajatukset. Jälkimmäisiä on ollut viime päivinä liikaakin, mutta en vieläkään osaa muotoilla niitä näkyviksi. Kaikki sotkeentuu sinä samaisena sekuntina, kun sormet koskettavat näppäimistöä tai käsi tarttuu kynään.
Kaksi viikkoa meni enemmän kuin hyvin. Kävelin kivisillä rannoilla, upotin varpaani lämpimään meriveteen ja käytin yhtä lyhyimmistä hameistani sen suuremmin ajattelematta, miten kamalalta saatoin näyttää. Pesukarhut vilistivät tien ylitse, lepakot lentelivät tippukiviluolan katossa ja iguaaneja oli useassa kadunkulmassa. Taisin itkeä hieman, mutta enimmäkseen hymyilin ja nauroin. Olin olemassa, en vain haalea vesileima tyhjällä paperilla.
Enää en tiedä, mikä ja missä olen. Tai no, taidan minä tietää: laiska, tyhmä ja saamaton läski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti