Kotona - salassa ylimääräisiltä silmiltä - syön kaksi suklaatuuttia, koska yhdestä tulisi vain paha mieli olen reilusti läski ahne paska. Loppupäivän paastoan. Olen aina ollut perso jäätelölle, jo lapsena söin tilanteen salliessa yhden ylimääräisen; jätin tyhjiä paperikääreitä pakastimeen, etteivät vanhemmat olisi tajunneet. Nyt katson itseäni peilistä ja totean, ettei olisi kannattanut.
Terapiatauko repii kappaleiksi. Suostun tekemään töitä enemmän kuin ehkä jaksaisin. Tärkeät asiat jäävät hoitamatta. Verikokeissa käyn viikon myöhässä. Löydän sanat kehumaan toisia, kuuntelemaan ja olemaan paikalla, mutta valehtelen sujuvasti, kun pitäisi omista asioista kertoa. Taidan lopettaa lääkkeet. En näe niissä mitään järkeä, kun elämä on kuitenkin yhtä vuoristorataa. Ylämäki, alamäki, kieputa, pyöritä, lisää vauhtia.
Kylläpä tosiaan häikäisee.
Tää sai mut miettimään, miksi tosiaan pitää vastata, että kuuluu hyvää, vaikka tosiaan ei kuulu? Ei sillä, en itsekään osaisi vastata totuudenmukaisesti. En oikeastaan odota, että kysyjä oikeastaan haluaisi edes tietää.
VastaaPoistaOlen töissä jäätelökioskissa, ja jätskiä on tosiaan tullut syötyä. Mutta yritän vaan pitää ajatukset positiivisina, että tässä mä nyt syön jäätelöä ilman ahdistusta, vaikka vähän ahdistaakin. Olisi ihanaa joskus nauttia jätskistä ilman MITÄÄN ajatuksia.
No niinpä! Joskus tekisi mieli vain todeta, että menee päin helvettiä - mutta ei sitä vain voi. Ehkä siksikään, kun ei jaksa selitellä syitä toiselle. Helpompi vain hymyillä.
PoistaNauti jäätelöstä ja kesästä (mikä kesä, kysynpä vaan? Hah!) - minäkin yritän. Kiitos kommentistasi ja voimia <3