Varjo seuraa kulkijaa.

1.1.2015

Kyllä, vuosi vaihtui taas, vaikka en vielä kesällä siihen uskonut; oikeastaan vielä kuukausi sitten olin aivan varma, etten näkisi tätä päivää. Mutta. Katselin talojen takaa räjähteleviä raketteja - punaisia, sinisiä, vihreitä, kaikenvärisiä - ja pyyhin polttavia kyyneleitä poskiltani. Tältäkö se itkeminen tuntuikin? Enhän minä muuten, mutta kun nuo välittäjäaineet taisivat olla vähän sekaisin omapäisestä lääkevähennyksestäni.

Vuosi 2014 oli monella tapaa yksi elämäni vaikeimmista. Alkuvuodesta tein töitä täydellisten numeroiden eteen, onnistuinkin, mutta uupumus oli alkanut jo osoittaa merkkejään. Näin he ainakin sanoivat jälkikäteen: puoliso, opettaja ja ystävät. Huhtikuussa kaiken paino rysähti kertaheitolla niskaani, kun lääkäri käski hoitajan saattaa minut osastolle. Se oli kaunis, aurinkoinen aprillipäivä, mutta hänen sanomansa ei ollut pilaa. Hän oli enemmän tosissaan kuin koskaan. Kolme ja puoli kuukautta, neljä eri osastoa. Satoja tunteja erilaisia terapioita. Joskus ystävän kanssa laskimme, kuinka moni ammattilainen oli yrittänyt meitä kumpaakin auttaa. Oma lista alkoi olla jo aika pitkä, ei riittänyt enää kahden käden sormet laskemaan.

Blogin arkistoista löytyi luonnos, jonka olin kirjoittanut viime vuoden alussa. Surullista tekstiä, väsyneen ja masentuneen ihmisen sanoja. Luulen kirjoitukseni jääneen kesken, sillä osastojaksot jatkuivat vielä tuon jälkeenkin intervalleina. Viimeisin jaksoni oli tammikuussa 2015, jonka jälkeen vannoin, ettei enää ikinä. Se paikka, ne hoitajat ja psykiatrisen osaston arki olivat minun osaltani jo läpikäydyt. Siihen se siltä osalta jäikin ja olo alkoi hiljalleen kohentua, askel kerrallaan - kaksi eteenpäin, yksi taaksepäin - suunnaten kohti elämää. Oikeaa elämää.

Vuotta 2016 vastaanotin rakettien paukkeessa nauraen. Kliseistä, mutta toivoin tulevan vuoden tuovan tullessaan paljon hyvää. Jos ennen ahdistus oli peitto, jonka alle käperryin, on se nyt vain varjo. Sellainen pitkä, tummahko varjo, joka kulkee mukana, mutta ei pääse hyökkäämään päälle. Olen vahvempi sitä vastaan ja näin on hyvä. Varjo saa olla, sillä niinhän se on, että auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Minä selviän.