Parempii aikoja.

ja nyt mä kuiskaan mitä tää maksaa

ja kun ihan liikaa mitä mä teen

huudan en saatana jaksa ja sitten mä meen

niin on muistot kuin tukassa purkkaa

ne mukana roikkuu ne kiusaa vaan

kun joka ääreen ja nurkkaan tuuli puhaltaa

(Maija Vilkkumaa: Siihenks se jää)

Kaikki ne toisiinsa kietoutuneet ja monelle solmulle menneet tunteet purkautuivat paperille. Huusin taideterapeutille vihaisena, säikähdin ja vetäydyin hetkeksi kuoreeni, kunnes kuulin kehotuksia huutaa lisää ja kannustavia sanoja: "No niin, anna tulla vaan! Täällä vihan näyttäminen on turvallista ja sallittua." Myöhemmin katselin haurasta vesivärimaalausta: kaunista koboltinsinistä ja hiljalleen vaalenevaa violettia. Kerroin, että pelottaa ja kuinka on vaikeaa saada paperille mitään, koska kaikki se henkilökohtaisuus on niin helposti rikottavissa. Tunnemyrskypurkin kansi avautui hetkeksi ja päätä huimasi.

*

Seuraavana iltana nauroin silmät kyyneliin, hellin koiravanhusta ja tanssin, lauloin ja huusin suosikkiartistini konsertissa. Ihailin hänen energiaansa ja suljetuin silmin talletin pienen pisaran siitä sisälleni. Kotimatkalla aurinko pilkahteli lumisten puiden lomasta, raiteiden kolina rauhoitti mieltä ja hymyilin hiljaa itsekseni.