Tarkoituksen palasia.

Paluu Karibian kauneudesta kotiin; tienpinnat kiiltelevät auton kulkiessa liian kovaa. Ei haittaa, olen jo tottunut. Mies soittaa musiikkia, haluaa kerrankin olla se, joka valitsee. Ei Maijaa tänään, hän sanoo päättäväisesti, ja minä nyökkään väsyneenä. Tiedän tämän kappaleen, mietin, kunnes tunnen karhean käden tarttuvan omaani ja kyyneleet valuvat valtoimenaan.

kaikki loputon kauneus, kaikki

järjettömyys

kaikki ruoskivat toiveet, kaikki

päättämättömyys

ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa

arvoitusta  ja osa totuutta

valot pimeyksien reunoilla ovat toisinaan

himmeitä ja harvassa

sul on sisälläs valtameren kokoinen

voima, jonka sä voit

 oppaaksesi valjastaa

Mies vilkaisee kysyvästi, naurahtaa ja kysyy, miksi kyyneleet. Syytän hormoneita ja väsymystä, lääkkeitä ja universumia, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän vastauksen; tuo on hänen tapansa osoittaa rakkautensa. On ollut miljoonia ja taas miljoonia vaikeita hetkiä, mutta hän on jaksanut olla tässä lähellä - silloinkin, kun itse olen rimpuillut kauemmas.

Eikä mikään asia saa minua itkemään niin kuin hän; lohdullisesti, välillä nauraen ja kuitenkin täysin valtoimenaan.