Epävakaus asuu minussa, puristaa sisintäni rystyset valkoisina.
Yritän kertoa sille yhdelle, miten en koe enää olevani masentunut tai ahdistunut, mutta uskooko se? Ei tietenkään. Otsassa on leima varmaan ikuisesti: sairas sekopää hullu. Itsetuhoinen ja ahdistunut paska. Ehkä joku muu jossain ymmärtää - tai sitten ei. Hän kysyy, kuka sen leiman on siihen laittanut ja syytän itsekkäästi häntä asiasta. Osoitan etusormella suoraan häntä, kun samanaikaisesti kolme sormea kääntyvät itseäni kohden. Niinpä. Sairas sekopää hullu.
Huuto hiljenee, mutta raivo sisälläni kasvaa yhä vain. Tekisi mieli heittää lasi ikkunaan, potkia tuolit kumoon ja kaataa televisio lattialle. Hajottaa ja hallita - niin, mitä? Itseäni, häntä vai kokonaisuutta? En minä tiedä, raivoan vain.
Epävakaus kiristää otettaan ja tunnen tukehtuvani. Se on tuttu tunne. Haukon happea hiljentyneessä huoneessa. Kun vaan osaisi säädellä tunteitaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti