(itsesääliä ja muuta turhaa)

Trigger warning.

Lähes joka päivä toivon, että kuolisin pois. Kiitos, anteeksi ja hyvästi. Tunnen itseni niin oksettavaksi, ettei sille löydy sanoja. Vialliseksi. Yhdeksi helvetin isoksi kasaksi ruminta ja pahinta, mitä keksiä saattaa. Itsekäs paska. Vitun läski.

Miten pieniksi palasiksi ihminen voi hajota? Voiko niistä murusista enää kasata kokonaista? Mieleni syytää miksi- ja miten-kysymyksiä, mustia ajatuksia ja epätoivoa. Suru on asettunut minuun, mutta pelkään kohdata sitä. Terapiat päättyvät kerta toisensa jälkeen valtavaan kyyneltulvaan, jonka pidän väkisin sisälläni. En osaa enkä uskalla itkeä. Päivät ovat täynnä töitä ja koulua, tekohymyjä ja väsymystä. Tekisi mieli luovuttaa. Mies ei jaksa enää, minä pelkään päivä päivältä enemmän - taisin rikkoa meidätkin. En tiedä, mitä tehdä tai sanoa. Ei kai tiedä hänkään. Sakea hiljaisuus täyttää kotiamme.

Laitan terän ihoa vasten ties monettako kertaa, nostan sen pois ja yritän uudelleen. En osaa enää tätäkään. Helvetin pelkuri! 

*

Np. Ellinoora: Elefantin paino