Kriitikko.

Laihduta, sinä oksettava läski!

Nyt pidät turpasi kiinni.

Et tiedä mitään.
Et sinä osaa, et sinä opi.

Tuo ja tuo ja tuo ja kaikki vihaavat sinua, tajuatko?

Luovuta, ole hiljaa, ei sinusta ole mihinkään.

Tapa itsesi!

Suhteeni Kriitikkoon on melko yksioikoinen, silti niin vaikea. Se istuu minussa vahvasti kuin kallio, liimaantuneena kiinni joka soluuni. Vihaan sitä, mutta ilmankaan en osaa elää. En tiedä sellaisesta mitään, sillä Kriitikko määrittää minua - koko olemustani ja identiteettiäni. Se kuiskaa ja se huutaa. Ei pyydä, vaan käskee. Kriitikko vaientaa Uteliaisuuden, joka nostaa päätään aina tilaisuuden tullen. Se mitätöi Rohkeutta niin kauan, ettei mitään sen rippeistä jää jäljelle. Se saa Aikuisen rajat katoamaan, kunnes jäljellä on enää Näkymätön lapsi.

Kriitikko on nopea liikkeissään, vetää maton alta ennen kuin edes huomaa seisovansa sellaisen päällä. Sen tiet, tavat ja tarkoitukset ovat yksi iso mysteeri, koliseva lukko vailla avainta. Se supisee vahvoja sanoja sekä tietää, millä tavalla milloinkin kannattaa toimia. Se on tuttu, mutta yhä edelleen pelkään sen voimaa ja mahtia.

En halua jatkaa matkaani sen kanssa näin. Kriitikko on koulutettava tavoille - mutta miten?