Jos tunnet kuin tunnen silloin.

Kesä ja loma. Taas mietin, että selviänkö näitä viikkoja, kun ei ole mitään tai ketään. Varmaan halkean, kun sattuu niin. Kun tuntuu. Siitä puhuttiin paljon, että olen löytänyt tunteita itsestäni. Vaikka vuosi on ollut tumma ja raskas, olen tuntenut. Minäkin (o)saan nauraa, mököttää, itkeä, huutaa, raivota... Tuntea ihan oikeasti. Se on mahdollista, se on sallittua - niin tapahtuu. Kun pääsin vähän eroon tunteiden dumppaamisesta, sain sen kirjon, enkä pois antaisi. On hienoa pystyä jopa itkemään. Ja on mahtavaa, kun tietää, miltä viha ja pelko tuntuu. Ja onnellisuus. Ehkä siksi mun tunteet meneekin niin äärilaidasta toiseen, kun tunnen kaiken lähes täysillä, en vain semisti. Harjoittelun alla siis.