Tänään on kylmempi kuin eilen.

Jännitin ihan hirveästi taas. En nukkunut kuin hädin tuskin pienen hetken, heräilin kerran tunnissa ja katsahdin kelloon - kohta sekin jo soi. Jännitys on piinaavaa taas ja vaikka epämiellyttäväänkin vastaukseen on varautunut, pettymys on katkerampi kerta toisensa jälkeen.

Töissä oli raskasta, mutta ainakin on tekemistä. Tekeminen suo armahduksen unohduksen. Mieleni on musta kuin hiilikellari, kotona en jaksaisi enää hymyillä. Olen yrittänyt löytää vastausta kysymykseeni joko nyt? mutta aina uudestaan törmään samaan kaksikirjaimiseen vastaukseen: ei. Ei vieläkään. Olen niin poikki, etten jaksa enää. Jos vaan voisikin unohtaa.

Taivaan Isä kuulee joka ilta saman huokauksen: enkö mä kelpaa? Tiedät, että kaikkeni antaisin.