Epilepsia on taas näyttänyt taivaanmerkit. Varmaan ajatellut joku sähköpurkaus päässä, että tämä ei jää tähän ja kutsunut kaverinsakin kylään - pistänyt paikat hyrskynmyrskyn. Kolmen päivän ajan on tullut isompaa ja pienempää kohtausta jatkuvasti. Oikeastaan vasta nyt alkaa helpottaa.
Ja se on niin raivostuttavaa, kun mitään ei saa tehtyä ja kaikki pelottaa ja on oltava varpaillaan. Uskallanko ajaa pyörällä töihin? Voinko ylipäätänsä mennä töihin? Mitenkähän tuon uimisen laita, en taida pystyä..? Yksin ei uskalla olla, ja toista kun ei voi kahlita kotiin oman typerän pelkonsa vuoksi.
Kaikista eniten inhottaa ja harmittaa olla tällainen vammainen.
Vaikka kannan muka-ylpeänä hienoa epilepsiakassiani ja -koruakin, todellisuudessa mä niin inhoan tätä sairautta. Ja ne lääkärikin lupasivat, että se menisi pois, kun täyttäisi 25 vuotta... Mutta. Ei se mihinkään mene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti