Loma vetää viimeisiään ja ahdistus alkaa kasvamaan. Mitä jos tuleva vuosi käy liian rankaksi sekin? Entä jos en vain pysty?Joskus
on kierrettävä kaukaa,
kun suoraan ei pääse,
mutta minä odotan sinua
sydämeeni
enkä sammuta tähtiä
vielä aamullakaan.-Pia Perkiö
Lääkenostot ovat menneet ihan normaalisti, vaikka kohtauksia on tullut silti liikaa. Maksa-parkani ei kestänyt Tegretolia (Retard) edellisellä kerralla, joten jännityksellä menen verikokeisiin syyskuun puolivälissä. Mitään erityisiä oireita ei ole kyllä ollut, siis esim. vatsavaivoja tai pahoinvointia. (Toim. huom. mitään oireita ei ollut viimeksikään ja kuitenkin maksa-arvot huitelivat taivaissa!) No, nyt vain täytyy toivoa, että lääkärillä on jotain viisasta sanottavaa. Minulla ei ole.
Kävin tänään päivittämässä hiusmalliani syksyisempiin sävyihin. Kuulostaapa hienolta! Oikeasti otsatukkani oli ylikasvanut, latvat vähän kuivat ja juurikasvuakin oli niin, että aloin näyttää enemmän kaljulta kuin ruskeatukkaiselta. Olen ollut vähän kranttu tuon kampaajan suhteen, mutta taisin löytää uuden vakiokampaajan! Aivan mahtavat värit ja leikkaus: kuparinpunaista ja punaisia raitoja, otsatukka viistosti ja vähän kerrostetusti leikattu. Love it!
mulla reagoi haima! se on vissiin hieman yliherkkä joko lääkkeille tai elämälle :D! ei välttämättä kipuja, mut arvot on ollu taivaissa. kuinka korkealla stressi levelit huitelee sulla nyt? mulla on melkein yhtä korkeella ku haima-arvot joskus.
VastaaPoista