Se sanoi, ettei ole ihme, jos ahdistaa. Se ymmärsi. Vaikka mä itse ajattelin, ettei tätä voi edes ymmärtää, hyvä jos jotenkin ääneen puhua. Mutta kaikelle olikin syy ja seuraus ja kaikki oli luvallista. Sallittua ja ymmärrettävää. Nyt vain piti opetella olemaan armollisempi.
Siinä olikin sitten isompi pulma selätettäväksi, kun nälkäiset luurangotkin vielä huusivat mun nimeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti