Kaaosajattelu on mulle ominaista. En voi, en onnistu, en pysty. Koska en vain. Oon niin paska kuitenkin. Ei tuu mitään, ei kannata ees aloittaa. Yhdessä asian haluaisin kuitenkin koulun lisäksi onnistua: pienentymisessä. (en sano laihtumisessa, koska se on kova sana)
Koska totuus on nyt se, että talvi tulee, tein jälleen tuttavuutta vaatekaappini talvivaatteiden kanssa - ja itku meinasi päästä. Mustat housut, ne ihanaasti vähän kiiltävät, ovat auttamatta liian pienet nykyään. Kyllähän ne kiinni menee, mutta että näyttääkö hyvälle? Ei todellakaan. Samoin vihreä paita, joka oli ulkomaantuliaisia - liian pieni. Ja monet muut, vuosi tai kaksi sitten ostetut vaatteet. Jos olisin järkevä, ilakoisin näitä lisäkilojani, joita ravitsemusterapeutti silloin niin kovasti lisää halusi. No, nyt niitä on! Vaa'alle en ole kyllä suostunut (onneksi se on hukassa!), mutta tiedän painoni suunnilleen, ja vaatteita sovitellessa päätin sen: kiloja on lähdettävä - rutkasti.
Olen ikävöinyt minimalistista syöntiä, mutta se on pirun vaikeaa toteuttaa toisen vahtiessa jokaista suupalaa. Liikuntaa siis enemmän! Ihanaa! Syö vähemmän, liiku enemmän. Jes.
On aina hirveetä huomata, ku vaatteet on jääny liian pieniksi!!! Se tunne on ihan kauhee. Mutta ton minimalistisen syönnin kanssa kannattaa olla varovainen.. Se saattaa helposti lähtee luisumaan. Toivottavasti muuten menee hyvin. :)
VastaaPoistaTuosta vagushermostimulaattorista, en oo vielä itse huomannut pahemmin mitään eroa. Mutta lääkäri sanoi, et saattaa mennä aikansa, ennen ku se alkaa kunnolla auttamaan. Katsellaan siis.. :) Muuten on menny ihan hyvin. Oon tervehtyny ihan hyvin ja elämä sujuu oikeesti vaihteeksi hyvin (oon tavannut erään ihmisen ;))(harvinaisuus). :) Miten sulla on menny?
VastaaPoista--salla
Kiitos pieni ajatuksistasi, mutta älä huoli ei tässä ihan heti ole huolta liian vähäisyydestä! (ainiin, en itsekään tykkää "laihduttaminen" -sanasta)
VastaaPoistaItseäni oikein hävettää, että vaatteita on kaapissa niin monessa(/kolmessa) koossa. Koko historia muistuttamassa itsestään koko ajan. Missä olin viime kesänä, toissa kesänä, viime talvena ja nyt. Voisin olla vähemmänkin, paljon on rytkyjä siitäkin muistuttamassa..
Pidä sinäkin huoli itsestäsi ja ole varovainen!♥