Tapasin ihanan ystäväni. Liian kauan aina kuluu aikaa välillämme, mutta ehkä on vain opeteltava mukautumaan - löydettävä ilo hetkestä. Ilo? Mikä ilo? Onko se sitä, kun katson turvallisiin silmiin ja tunnen, että nyt emme karkaa toisiltamme? Vai onko se aurinkoa, pääsiäisen sanomaa, vadelmapiirakkaa ja hyvin keitettyä kahvia?
Suru on, kuten eräs suomalainenkin (ihan hyvä) yhtye laulaa. Suru on aina ja se on painavaa, mutta voisiko hetkessä sitten kuitenkin (yrittää) löytää niitä ilonhippuja. Vaikka hentoja, mutta kuitenkin. Suru ja mustat tunteet ajavat takaa, mutta jospa kuitenkin pääsisi nurkan taakse piiloon - edes pieneksi toviksi. Nauraisi vain, että ähäkutti, nyt ette minua näe!
Olisi kai tehtävä päätöksiä, mutta olen niin huono niissä. Eilen sain osakseni silittelyä, yhteistä aikaa ja lempeitä katseita. Miksi tästä tehdään niin vaikeaa? Miksi suurimman osan ajasta saan vain kuvitella hellyydet, mutta kun olen todella harkinnut, toinen on mitä ihanin.
Ps. En todellakaan ole ehtinyt pysähtyä pääsiäiseen, ja se vähän harmittaa. Kiitollisuutta silti tunnen, kyllä minuakin ihan oikeasti rakastetaan. Ei muuten kukaan kuolisi minunkin vuokseni.
heh kiitos ihana♥ Välillä en osaa kirjoittaa sinulle mitään, koska kysymykset ovat sellaisia, joita mietin liian usein itsekin ilman vastausta. Jokin piristyksen yritys tuntuisi tekopyhältä, tämänkin kirjoituksen ajatusmaailmaan voin monin osin samaistua. Mutta mietippä, jos on iloakin aina ja se on kevyttä, painavaa surua kevyempää ja yläpuolelle nousevaa, niin etteivät maassa, murheessa makaavat siksi siihen yletä? Pystyyn ja ylpeänä, niin sinäkin sen tunnet ja näet. Eikö näin? Halauksia, vielä ehdit hyvin pääsiäiseen mukaan♥
VastaaPoistaTäällä on toinen, joka ei osaa oikein kommentoida sinulle mitään, koska mietin usein samoja umpikujia. Tahtoisin kuitenkin joskus jättää merkkejä sinulle, tahtoisin sanoa jotain lämmintä ja lohdullista, mutta en koskaan osaa tai uskalla.
VastaaPoistaPäätöstenteko on vaikeaa. Tiedän. Mutta joskus ei olekaan niin kiire kuin miltä näyttää. Epävarmuus on merkki siitä, ettei ole vielä valmis tekemään päätöksiä. Aika itsessään ei auta mitään, mutta eivät siemenetkään hetkessä idä. Otathan rauhassa ja lepäät, yrität ottaa ne pienet ilon hiput vastaan silloin kun ne tulevat juuri sellaisena kun ne tulevat, vaatimatta itseltäsi juuri nyt sen enempää? :)