Herkkulakossa elokuun alkuun asti. Löimme vetoa miehen kanssa, ja todella haluan voittaa tämän.
Olen kovasti lenkkeillyt. Nyt on saatava nämä kauhistuksen kilot pois. Ei vain siksi, että olisin liian (normaali)painava, vaan siksi, että yksinkertaisesti oksetan itseäni. Hyvään saumaan tuli tuo herkkulakko.
Elämä tuntuu liian vaikealta. En jaksaisi millään, mutta pakko on. Pakko. Olen päättänyt lähteä muualle myöhemmin. Mies sanoo sitä "sielunetsintäreissuksi" - olkoon vaikka niin. Lähden maailmalle, vaikka tiedän sen sattuvan mieheen. Olen kamala, mutta en voi jäädä. On saatava lisäaikaa ja ennen kaikkea etäisyyttä tästä helvetistä.
Hui mikä tarmo, itse voin vain haaveilla tuollaisista lakoista, ihan realistisesti. Tänäänkin vietin puolet päivästä haaveillen jäätelöstä. Ei saa ei saa ei saa, mutta jos kuvitella vain sitä ihanaa SUKLAISTA kermaherkkua! (juu suklaata sen olla pitää!)
VastaaPoistaTiedän niin tuon tunteen, kun haluaisi jonnekin muualle. Ei niin väliksi edes minne, kunhan jonnekin pois. Silloin tällöin leikittelen ajatuksella, jossa yhtäkkiä irtisanoutuisin töistä ja muuttaisin jonnekin kokonaan toiseen maahan aloittamaan uutta elämää. Joskus tämä vanha tuntuu vain niin kuluneelta, ahdistavalta ja tunnottomalta. Eikö mies voisi tulla mukaan? Uskon kyllä että hän ymmärtää, kun toinen ei voi hyvin ei parisuhdekaan voi.
Halauksia sinulle♥
Ps. en ole kommentoinut, pidän tästä uudesta ulkoasusta!
Yhdessä vaiheessa suunnittelin, että lähden australiaan. Otan vain ja nostan kytkintä. Eipä tapahtunut tuota, edelleen täällä. :) Ymmärrän siis hyvin tuon suunnitelman. Onnea. :)
VastaaPoista