10.11.2012

Se, joka käskee muuttumaan osaksi tapettia. Se on taas täällä.

Taideterapiaa. Iloitsin etukäteen mahdottomasti, sillä se on ihan mun juttu. Paikan päällä vilkuilin ovea, palelin ja mietin, miten olen paljon huonompi kuin muut. Käsiteltiin liian arkaa aihetta, liian läheistä. Ja ne muut ihmiset. Miksi niitäkin oli siellä? Miksi minä olin lähtenyt mukaan r y h m ä ä n? En ole hyvä ryhmissä. Apua! En ehkä mene ensi kerralla.

Illalla ystäväni Ahdistus tuli kylään. Ryhmästä lähtiessä sanoin, että olo on hyvä. Valehtelin, sillä en halunnut näyttää heikkouttani. Ettei menekään hyvin. Kirjoitin päiväkirjaan kymmeniä sivuja ahdistuksesta, itseinhosta ja kuolemasta. Pyörin lakanoissa, itkin ja purin hampaita yhteen. Teki mieli huutaa, mutta mitä mieskin olisi sanonut? Tuleva pelottaa, tämä hetki ahdistaa. Rumuutta kaikki minussa. Huomasin olevani sairaampi kuin luulin. Ei niin hyvinvoiva kuin haluaisin. Ja minä kun päätin voida hyvin.

Pieni valo pimeän keskellä: paino putoaa silmissä.

1 kommentti:

  1. Kiitos ihanasta kannustusviestistä! Kiitos kun yrität. Hetken hymyilytti sentään, jonkun pienen kaunis ajatus. Vaikka, en tiedä. En tiedä miksi minä saisin väsyä kun muiden pitää jaksaa. En tiedä.

    Miten ryhmässä sitten meni? Ryhmäjutut voivat olla ihan hyväkin idea, luulen että se tekisi sinulle hyvää. Todennäköisesti vain itsestäsi tuntuu että olet huono, ja unohda muut, tärkeintä on että on hauskaa! Ei tarvitse olla paras, muista se. Oikeasti. Tsemppihaleja, yritä levätä niin et väsy liiaksi <3

    VastaaPoista