Lisää lapsenmielisyyttä.

Istumme vastakkain, kuten jo useasti aiemmin. Puhumme häpeästä ja epäonnistumisen pelosta. Totean asettaneeni riman jopa terapian suhteen todella korkealle - aiemmin sitä rimaa ei ollut. Lopulta sanat loppuvat ja terapeutti nauraa niin, että minuakin alkaa naurattamaan. Hän toteaa: "Ajattelin, että alkuun voitais leikkiä!" Ja tasan tarkkaan tietää, miten se on minulle vaikeaa. Huokaisen hiljaa, mutta haluan yrittää. Lisää lapsenmielisyyttä. Rohkeutta heittäytyä tilanteisiin pelkäämättä epäonnistumista, sillä eihän nyt ole edes vaihtoehtona epäonnistuminen. Muistelen lapsuutta ja me istumme keskellä lattiaa kuin lapset. On hauskaa, mutta... En vain osaa, huokaisen. Yritän pohtia, mitä sanoisin pallolle, jonka juuri vieritin nurkkaan. Mahdotonta. Hävettää vähän.

Kävin sunnuntaina kirkossa. Hämmennyin omista tunteistani: lähdin messun jälkeen kotiin hymyillen, suorastaan säteillen. En nieleskellyt itkua kertaakaan, vaan lauloin hiljaa laulut ja virret, rukoilin ja hymyilin. Kiitin Taivaan Isää ehtoollisesta ja vastasin hymylläni ystävän iloisesti yllättyneeseen katseeseen. Sanaton tervehdys, hymy ja silmien välke.

Sitten. Kotona maailma musertuu. Ei, ei parisuhteen vuoksi, vaan oman itseni takia. Ajattelen liikaa, arvostelen ja asetan rimaani jälleen korkeammalle. Psykiatrin lausunnossa lukee: "Masennuksen, ahdistusoireiden ja syömishäiriön suhteen paranemisvaiheessa. Syytä pitää huolta, että paraneminen etenee." Samaan aikaan kuin iloitsen tuosta tosiasiasta, jokin kuristaa kurkkuani. Katselen kaiholla valokuvia itsestäni kaksi vuotta ja kymmenen kiloa sitten; olin muuten oikeasti laiha! Voin laskea luut, nähdä meikin takaa syvänmustat silmänaluset ja pitkillä hihoilla peitetyt käsivarret. Paljon vaatetta, muuten paleli liikaa. Hymy on kursittu kokoon viimeisin voimin. Viimeisimmät kuvani taas ovat kammottavaa katsottavaa. Itken sisäänpäin ja vannon parannusta. Jos minulla olisi vain vähän enemmän itsekuria, en jäisi tähän tilaan, vaan saisin sen kaiken takaisin. Sen hennon, pienen ihmisen. Järki kampeaa vastaan paljon, mutta en voi mitään tälle inholle, mitä tunnen kuviani (tai peilikuvaani) katsellessa. Kammottavaa.

Tunteet eivät pysy kontrollissa. Tasapaino puuttuu.