Tyhjän paperin päivä.

Istuin eilen monta pitkää tuntia kirjastossa ja opiskelin. Yritin edistyä tehtävässä, joka olisi pitänyt jo palauttaa. Saamattomuuteni on jo raivostuttavaa. Lähdekirjoja selatessani osui silmiini jotain, mitä jäin pohtimaan: "Voidaksemme itkeä, tarvitsemme turvallisuuden tunnetta, tunnetta, että ympäristö hyväksyy tuskamme." (Gun Aremyr 1992) Kirja on vanha ja katselinkin sitä lähinnä mielenkiinnosta, miten dementoituvien potilaiden hoito(suositukset) ovat muuttuneet ajan saatossa. Nuo sanat osuivat ehkä enemmän omaan elämääni ja siihen kysymykseen, mikä on kipeääkin kipeämpi: miksi en osaa itkeä? Peruskauraahan tuo oikeasti on, mutta joskus sitä tarvitsee toisen ihmisen osoittamaan silmiensä edessä olevaa asiaa ja nimeämäään sen, kun itse ei kertakaikkisesti osaa, vaikka sisimmässään tietäisikin vastauksen.

Taideterapiassa oli eilen tyhjän paperin päivän. Terapeutti kiitti työskentelystä ja oli innoissaan. Mietin, miksi hitossa? Itse olin enemmän kuin pettynyt itseeni, kun en saanut kuvaa aikaiseksi;  aloittaessa hiili tuntui vieraalta kädessä, iso paperi sai aikaan paniikkireaktion ja kätteni jälki oli rumaa. Sanoin ensin, etten osannut tehdä mitään, johon terapeuttini korjasi, että osasinhan minä tehdä vaikka mitä. Ai osasin? Vaikka jäljelle jäi kolme paperia, joista isoimmalla oli vain pari sotkuista hiiliviivaa ja sanat "kuiskaa" ja "ihmetellä", pienemmällä ei mitään ja pienin oli taiteltu neliöksi? Työskentely oli kuulemma mennyt tosi hyvin. Oikeestiko? Lopuksi - tai oikeastaan koko ajan - puhuttiin tunnetiloista, tunnusteltiin taas, miltä kehossa tuntuu. Ihan sekasotkua, ajattelin. Olen huono nimeämään tunteitani, tunnelmiani. Tärkeimpiä kysymyksiä jäin pohtimaan: mitä minä juuri nyt tarvitsen? Miltä kehossa tuntuu? Mitä tapahtuu juuri ennen ahdistusta?

Ai niin. Ruokapeikko on taas alkanut puhallella pilliin ja odottaa, että tanssin sen tahtomalla tavalla. Ostin pienen mustan vihkon ja kirjoitin siihen tavoitteeni. Nykypainoa en uskaltanut vielä mennä katsomaan. (Se on liikaa.) Sitten kirjoitin siihen: banaani, kahvi+maito, ruisleipä... Illalla meinasi itku päästä, kun huomasin, miten paljon olin syönyt.

Tänään syön varmasti vähemmän.