Vietimme juhannuksen mökkitunnelmissa. Se teki hyvää, vaikka kaipasinkin saunaa ja hiljaisuutta. Epilepsia tosin meinasi näyttää taivaanmerkit; se nyki pienesti ja reuhtoi ihan kunnolla, sai mut pysähtymään ja tuijottamaan tyhjyyteen. Arvelen syöneeni liian epäsäännöllisesti, sillä kohtaukset kulkevat melkein käsikkäin verensokerini kanssa. Tulimme eilen illalla ja nukahdin nopeasti. Ennen nukahtamista onnittelin itseäni onnistuneista ruokailuista. Hyvä tyttö, noin sitä pitää.
Tänään taas pakkaan laukkuni ja lähden pariksi päiväksi pois. Oikeastaan tuntuu ihan hyvältä olla vähän aikaa poissa, sillä tämän kaksiomme seinät alkavat tulla päivä päivältä lähemmäs toisiaan. Hajoan, jos en saa tekemistä. Kun tulen takaisin kotiin, on miehen vuoro taas pakata laukkunsa ja lähteä. Varsin parisuhteellista elämää.
Haavat tuntuvat parantuvan hyvin, vaikka kutina raastaakin hermoja. Särkylääkkeitä ei tarvitse enää niin paljoa ja punoituskin alkaa vähitellen laskea. Itse aparaattia en juurikaan edes huomaa enää, joten virran nostaminen kuukauden päästä tulee varmasti sujumaan myös ihan mukavasti.
Mieli on hyvä. Kohta olen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti