Viimeiselle matkalle.

Saatoimme viimeiselle matkalleen pienen, urhoollisen naisen. Hänet, joka oli jättänyt sydämiimme loputtomalta tuntuvan aukon. Kyynelin viety ihminen. Taistelija, jonka voimat uupuivat. Puoliso, äiti, mummo, isomummo, varamummo. Pehmeä, pyöreä, rakas.

Eikä vastaranta enää vastaa miehensä kutsuun - ei, se on hiljaisempi kuin koskaan aiemmin. Koti on hiljainen, perunat keitettävä itse, kauppaan mentävä polkupyörällä.

Jäljellä on vain suunnaton ikävä toisen luo. Vain suolaiset kyyneleet, joille ei näy loppua. Ontto hiljaisuus, liian suuri vuode ja puoliksi täytettyjä ristikoita. Kuka ne nyt tekee valmiiksi?

Kuulen sisältäni nyyhkytyksiä,
vaikka en osaa itkeä,
silmiä kirvelee,
vaikka kyyneleet eivät valu,
sydän on kipeänä kaipauksesta,
vaikka en osaa surra.
Järki ei riitä käsittämään,
 mutta haluan uskoa, että Rakkaus riittää.

Marleena Ansio