Kaulalla särähtää kolmen minuutin välein, henkeä salpaa ja ääni muuttuu kähinäksi - hienoa! Rouva Neurologi viritti laitettani suuremmille milliampeereille ja hymyili, kun vinkaisin kivusta ja haukoin henkeäni. Sain hymynsä hyytymään hyvin nopeasti, kun kerroin tulevaisuudesta ja hankalista asioista. Hän pysäytti kynänsä, katsoi kulmiaan kohottaen ja teki mielipiteensä hyvin selväksi. Tunsin helpotusta, sillä sain vahvistusta omille tunteilleni.
Kiertelin torilla hiljaa, katselin nauravia ihmisiä ja ahkeria kauppiaita. Viisi herttaista vanhaa naista kokoontuneina iltapäiväkahville; harmaat kiharat ja leveät hymyt, kenellä onkaan mehukkaimmat juorut naapureistaan? Rakennusmiehet huhkivat hikisinä, lapset säntäilevät lelukojujen perässä, vanhat ukot ovat kerääntyneet tupakkarinkiin kuin teinipojat konsanaan. Kaljamahoja ja harvenevia hiuksia. Aurinko lämmitti, ajatukseni harhailivat ja jälleen kerran eksyin matkalla rautatieasemalle. Tavasin kyltistä: "Kuopion vankila".
Myöhemmin istun taas junassa ja mietin, että hyvänenaikasentään! Minulla on jalassa ihan oikeat farkut, jotka ostin vuosikausia sitten Ruotsista, ja tunnen näyttäväni ihan hyvälle - pienistä jenkkakahvoista huolimatta. Huomaakohan niitä kukaan muu? Hmm. Ravintolavaunussa humaltunut mies kiroaa puhelimeen äänekkäästi ja haukkuu kaikki savolaiset pystyyn. Tekisi mieli mennä heristämään sormea toruvasti, mutta jätän väliin, sillä hän on ainakin kaksi kertaa kokoiseni.
Se oli Kuopio, se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti