Jo-oo / Just noin / A-haa / Sä osaat!
Myönnän, inhoan tuota kappaletta. Se vain sattui tulemaan ensimmäisenä mieleeni, kun jäin pohtimaan taideterapiassa todellisiksi tekemiäni lauseita - en osaa sanoa, en tiedä. Perhana! Minähän osaan! Pakkohan minunkin on jossain olla hyvä, eivätkö kaikki ole? Osaan sanoa ja tiedänkin paljon. Edes jotakin.
Missä minä sitten osaan sanoa ja tiedän? Ensimmäisenä nousee mieleeni työt. Siellä tiedän olevani ihan hyvä, oikeastaan tosi hyvä. Osaan kohdata asukkaat, työkaverit ja omaiset mielestäni hyvin. Osaan hoitaa, helliä, olla luja ja lempeä. Luulen myös osaavani olla vaimo miehelle - omalla kömpelöllä tavallani. Olen kaukana unelmavaimosta; en siivoa, pese pyykkiä ja kokkaa intohimoisesti, mutta sitäkin enemmän rakastan ja yritän olla rakkauden arvoinen. Äitini parahti tänään viimeksi: "Miksi teillä on aina sotkuista?", mutta ei minua sellainen kiinnosta - pidän kodistamme, vaikka villakoirat tanssivatkin nurkissa. Mieheni on joutunut kestämään vuosia mielenpulmiani ja epilepsiaani, joten sillä mittapuulla hän on varmasti sata kertaa parempi puoliso kuin minä. Minä osaan rakastaa, vaikka huonosti sitä näytänkin. Osaan myös pidellä kynää kädessäni, maalata taivaanrantoja ja vaipua omiin maailmoihini. Osaan minä kai muutakin: olla ystävä jollekin ja hymyillä huolista huolimatta.
En vain vielä osaa luottaa itseeni. Uskoa ja tietää, ettei edes ole väärin, jos joskus menee mönkään tai ei ymmärrä.
Mutta. Miten tuoda tuota varmuutta myös sinne, jossa epäröin osaamistani? Kuinka saisin Erinin hihkaisemaan hankalissakin tilanteissa minulle: "Sä osaat!"? Siinäpä vasta haaste, mutta otan sen vastaan. Että kehtaisi sanoa ja uskaltaisi tietää, vaikka kuinka pelottaisi. Luottaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti