Olen vertaillut itseäni toisiin, inhonnut kuvajaistani ja kroppaani enemmän kuin aikoihin (onko se edes mahdollista?), juossut portaita neljänteen ja kuudenteen kerrokseen ja takaisin. Ihastunut kauniiseen kaupunkiin, ikävöinyt kotiin ja toisaalta tuntenut sanoinkuvaamatonta vapautta. Ollut samanaikaisesti yksinäinen ja onnellinen. Kuunnellut musiikkia, jolla on merkitystä, unohtanut silmälasit kotiin ja tuijottanut silmäni kipeiksi tietokoneen ruutua. Olen ollut liian väsynyt edes ajattelemaan, miten vaikeaa yksin on nukahtaa. Opiskelu on ollut mahtavaa - olin kaivannut sitä niin paljon! Nyt siihen on mahdollisuus, se on todellista, ja kuitenkin pelkään; mitä jos minusta ei olekaan tähän?
Puiset sukkapuikot ovat pitäneet vaimeaa ääntä, kun liukuvärjätystä langasta on muotoutunut sukkia. Rentouttavaa. Enemmänkin.
Kuitenkin, vaikka kuinka pahalta välillä tuntuu, olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. En ole vain ilmeetön kuori, joka särkyy pienimmästäkin hipaisusta. Sisimmässäni sirpaleet ehkä tuntuvat vielä, mutta kasvoni hymyilevät, jalkani kulkevat keveämmin ja säröistä huolimatta minä hymyilen. Hymyilen ja nauran.
Mutta miten olenkaan taas halunnut olla pieni! Vaan se on kielletty salaisuus. Shh.
Onpa kiva kuulla sinusta, olenkin vähän miettinyt että missä menet. Siis pääsit sittenkin kouluun? Miten minulta on mennyt nyt ihan ohi! Joudutko olemaan kaukana miehestäsi?
VastaaPoistaOi, neulominen on niin terapeuttista. Voisi melkein itsekin ryhtyä moiseen pitkästä aikaa.
Elämään mahtuu paljon kaikenlaista samaan aikaan, joskus on mahdotonta sanoa meneekö hyvin vai huonosti. Hyvä että on ollut aihetta hymyyn ja nauruun kaiken keskellä. Voimia sulle hei. <3
En päässyt virallisesti, mutta aloitin avoimen puolella, jotta olisin edes Melkein Opiskelija. Kodin ja minun välillä on reilu 200km, mikä tuntuu kamalalta, mutta kyllä sen kestää, kun tietää, ettei tämä ole jokapäiväistä. Olen noin viikon kuussa pois, joskus enemmän.
VastaaPoistaNeulominen on <3 En voisi elää ilman sitä. Suosittelen! :)
Yrittäisit tarttua mahdollisimman tiukasti siihen kaikkeen hyvään, mitä tällä hetkellä on. Tiedän, todella tiedän kuinka vaikeaa on yritää olla ajattelematta, että "mitä jos kuitenkin vähän?" mutta tiedäthän sinä niin kuin minäkin, että oikeasti se on ainoa oikea vaihtoehto. Lopettaa vain sen kuunteleminen. Aina on joku pienempi, mutta ei se tarkoitat, että olisit kauniimpi jos pääsisit vielä pienemmäksi. Olet kaunis nyt
VastaaPoistaTiedän, että pää ei joskus/ikinä halua vastaanottaa näitä sanoja, mutta elättelen toivoa, että tarpeeksi monella toistokerralla alat uskoa siihen. Haleja!
Joku päivä sitä saa otteen tästä kaikesta, kunnes sen taas menettää ja ahdistuu vain lisää. Tiedän, ettei laihduttaminen ratkaise mitään, mutta se on se malli, johon on tottunut ja turtunut. Turvallista ja varmaa, jotain aina samaa. Ei, en minä sitä halua itselleni, mutta en (vielä) osaa muutakaan. Kuitenkin opettelen. Kiitos sanoistasi <3
Poista