11.9.2013

06:13

Kello on vasta vähän, mutta unettomuus on tullut takaisin. Istun katsellen vesisadetta ja kuunnellen satunnaisia kappaleita. Nainen laulaa koskettavasti ja purskahdan itkuun. Sanat tulevat liian lähelle, ihan iholle. Se on niin kaunis laulu, ajattelen, ja muistot tulvivat mieleeni. Ihmisiä. Pikkulapsia, nuoria ja vanhoja, terveempiä ja monisairaita - yhtä arvokkaita kaikki.

tulee kruuna taikka klaava 
kumpaakin sinä et voi saada 
yksin kestät sen
olet epäonninen
minkä sille voi
et voi kuin sietää

Välillä on niin vaikeaa suhteuttaa elämää sen oikeisiin mittasuhteisiin. Itsellä olisi kaikki mahdollisuudet liikkua ja toimia, mutta käperryn kuoreeni siinä pelossa, että joku katsoo pitkään, inhoaa tai vihaa. Arvostelee, osoittaa sormella. Mutta oletko sinä koskaan kohdannut vanhaa ihmistä, jonka vauhdikkaat vuodet ovat jo takana? Kuitenkin voit saada häneen yhteyden ihan vain pysähtymällä ja katsomalla hetken silmiin. Siellä se on: silmien palo, pieni karehtiva hymy ja sydän, joka on sykkinyt läpi koko myrskyisän elämän. Onko mitään kauniimpaa kuin vanhan ihmisen sielukkaat silmät ja se pieni hetki, jolloin hento kosketus yhdistää kaksi ihmistä? Hänkin liikkuu, tiesitkö? Hänen silmänsä liikkuvat, suu muotoutuu hymyyn ja sielu tanssii yhdessä sydämen kanssa. Ei liikkeen tarvitse aina olla lumoavaa pyöritystä, jalkojen ja käsien saumatonta yhteistyötä valokeilassa - ei, se voi olla paljon pienempää. Tai oletko koskaan nukuttanut pientä lasta? Silittänyt silkkisiä hiuksia, katsellut syvälle tuikkiviin silmiin ja yrittänyt hyssytellä tutin takaa pärskiviä sanoja: "Jutellaan sitten päiväunien jälkeen." Miten sydämenpysäyttävä onkaan sen pieni nyrkin puristus, joka takertuu sormeesi unen rajamailla.

Kuten liike, myös rohkeus voi olla pientä, vaikka se sanana onkin kovin mahtipontinen. Missä sinä voisit olla rohkeampi? Miten voittaisit sen mustan pelon varjon, joka vain kasvaa ja kasvaa, kun yrität juosta sitä karkuun; mitä kauemmas menet, sitä suuremmaksi se kasvaa. Ehkä tänäänkin vain pieni ripaus rohkeutta - yksi sana, hymy tai silmänisku - voisi silittää pelon päätä ja tehdä siitä pienemmän. Ehkä.

2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniisti kirjoitettu - jälleen kerran. ♥ Tästä tuli mieleen jotenkin se video minkä linkitit joskus aiemmin. Toivottavasti uneton kausi ei kestä liian kauan. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Nyt kun mainitsit tuon videonpätkän, niin ehkä tekstissä kieltämättä liikutaan samoissa teemoissa. Hassua.

      Poista