Häpeätahra!

Se diagnosoitiin puolitoista vuotta sitten, totean hiljaa. En ole puhunut asiasta ennen, joten saan hämmästyneen katseen ja joitakin kysymyksiä. Yritän ohittaa tutkivan silmäparin olankohautuksella, mutta tiedän, ettei se mene niin. Haluaisin kertoa, miten masennus on niin paljon helpompi sanoa ääneen ja anoreksiaa jopa aikoinaan tavoittelin, mutta ahdistuneisuushäiriö - se on minun suurin häpeätahrani. En kuitenkaan osaa avata suutani, en tälläkään kertaa, vaan vaikenen ja jätän suuria kysymysmerkkejä leijailemaan ilmaan. Ahdistuneisuushäiriö on se sana, jota ei lausuta ääneen ja asia, josta vaietaan tyystin. Epämääräisyys, paha olo ja häpeä yhteen kiedottuina.