Yksinäisyys ei pelkästään seuraa minua, se suorastaan jahtaa ja vainoaa. En pääse enää minnekään sitä karkuun, en piiloon. Taideterapeutti kysyy, miltä minusta tuntuu ja tekisikö mieli huutaa. Kyllä! Just niin! Mutta enhän minä sellaista. Arasti puistan päätäni ja kirjoitan paperille "vahvat tytöt ei itke", sitäkin epäröiden; saako maalaukseen kirjoittaa? Olisi tehnyt mieli tehdä paljon enemmän - antaa palaa oikein kunnolla - mutta itsesensuuri iski lujempana kuin aikoihin. Mieli huusi ja komensi: EI, ÄLÄ! Et osaa, et pysty. Älä viitsi edes yrittää.
Nyt istun tässä yksin, kuinkas muutenkaan. Liian kaukana kotoa. Ja paha olo peittelee väsyneen ihmisen, tuudittaa katkonaiseen uneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti